runo

Heräsin taas samaan tunteeseen,

sydäntä puristaa ja katsoin luoteeseen.

Valkoratsuprinssi ei tullut eilen illalla,

ehkä tänään tai ensi viikolla.

Ikkunasta näkyy peltomaisema,

haaveissani prinssi laukkaa luoksein valkoisella ratsulla.

Olen odottanut kauan sitä oikeaa,

hauskaa, komeaa ja aidon luonteen omaavaa.

Haaveeksi tämä ehkä jää,

mutta ei sitä voi tietääkään.

Mitä jos joskus käykin niin,

kun katson ulos silmät kii,

ja kun ne avaan ja mielessäni tavaan,

että edessäni seisoo prinssi ratsuineen,

koko komeudessaan ruusukimppuineen?

Pyytää selkään ratsun,

sinne sitten astun,

taakse miehen komean,

hän antaa mulle omenan.

Siitä vähän hämilläni,

kysyn syytä hedelmäni.

Käskee kutsuvasti sen syömään,

voisin elämästäni ruveta vetoa lyömään.

Tämän onnellisemmaksi en muuttua voi,

vain rakkauslaulut korvissani soi.

Poskilleni kohoaa lemmen lämpöä ja punaista,

pitäisikö prinssiä uskoa ja omenaa puraista?

Haukkaan omenasta palan,

huonosti voimaan alan.

Tarina päättyy kuin Lumikki,

prinssi tytön myrkytti.

Rakkaudesta ei tullut mitään,

tästä lähin katson vain itään.